Kolmannen kulttuurin kasvatti

Minä löysin mutalammikon,
Hosaina, Etiopia 1987

Nyt kun olen päässyt sanomaan sanottavani erinäisistä itseäni tympivistä asioista, on taas aika jatkaa eteenpäin. Aika kirjoittaa jostain muusta. En tiedä löytyykö tähän juttuun runoa. Ehkä runous löytyy itse asiasta.

Tiedäthän, kun olit lapsi, näit maailman erilailla. Asiat ympärilläsi jättivät sinuun muistoja. Muistot ovat nyt valokuvia menneestä. Hajuja jostain tutusta. Makuja. Varsinkin lapsuuden tuoksut ja maut täyttävät rintasi jollain tunteella. Se tunne voi olla turvallisuus, onni, ilo; tai se voi olla pelko, turvattomuus, kauhu. Nuo tunteet ovat outoja. Ne tulevat yllättäen ja varoittamatta. Ne säikäyttävät pahan kerran tai saavat onnen kyyneleet kohoamaan silmiisi. Kaikki jäänteitä siitä, miten näit maailman, kun olit lapsi.

Minä vartuin hyvin erilaisessa ympäristössä kuin useimmat. Minun kaltaisillani on nimi: Matkalaukkulapsi, kolmannen kulttuurin kasvatti. Meille koti on puna-musta-valkoinen seinäryijy, se tietty matto tai kukkaruukku. Se, joka aina kulki mukana, vaikka kaikki muu ympärillä muuttui. 

Minä juhlissa,
Hosaina, Etiopia 1996

Synnyin Suomessa, mutta opin puhumaan, kävelemään, juoksemaan ja kiipeämään Etiopiassa. Kun vanhempani olivat töissä, minua ja kolmea sisarustani hoiti etiopialainen lastenhoitaja. Lastenhoitajamme kanssa puhuimme tietysti amharaa, vanhempien kanssa suomea. Meidän kotikieleksemme kehittyi jonkinlainen suomi-amhara – sekamelska. Osasimme puhua sujuvasti kahta kieltä yhtä aikaa. 

Vartuin kulttuurissa, missä broilereita ei ollut. Missä kana ostettiin elävänä ja maito tuli suoraan lehmän utareesta. Kanan teurastaminen oli arkipäivää – itse asiassa, sitä oli hauska lapsena seurata. Se oli normaalia. Opin vasta Suomessa, että se oli väärin. Että liha ostettiin kaupasta kaasupakkauksiin käärittynä ja että se on broileri, ei kana.  Lehmä on lehmä ja nauta on lihaa.

Lihat siis ostimme Etiopiassa elävänä torilta. Ne pidettiin hengissä siihen asti, että niiden oli aika siirtyä vatsalaukkuihimme ja se siitä. Sitten meillä oli myös omat kanamme ja kukkomme Hemmo. Kanat olivat meillä munia varten ja Hemmo sitä varten, että kanat pysyisivät kasassa, eikä naapurin kukko niitä hurmaisi matkaansa. Oman kanani nimeä en jostain syystä muista, mutta veljeni ensimmäinen kana oli Irmeli. Irmeli kuoli nopeasti sen ostamisen jälkeen. Se oli huono kana ja mungo vei sen – tai sen sisälmykset. Löysimme Irmelin eräänä aamuna litteänä kuin lätty. En vieläkään tajua, miten se on tapahtunut, mutta siinä se makasi lättynä olkien päällä.  Meiltä löytyi myös kaksi lammasta, kaksi hevosta, kissa ja hetkellisesti koira.

Leikkipuumme Tuulirinteellä,
Hosaina, Etiopia 2012

Vartuin maailmassa, missä Jumalan olemassaolo oli itsestään selvää. Missä ei ollut neekereitä ja valkonaamoja - ihonvärin merkitys tuli minulle yllätyksenä jossain vaiheessa, en muista miten. Ennen pimeää piti tulla sisälle kotiin, sillä silloin hyenat lähtivät naureskellen koloistaan ja pimeän tullen oli oikeasti pimeää. Kouluun menimme hevosilla. Kävin ala-asteen kolmessa eri koulussa. Ensin aloitin Suomessa, jatkoin Etiopiassa ja lopetin Suomessa eri koulussa kuin aikaisemmin.

Muistoissani Suomi tuoksuu vastaleikatulle ruoholle ja maistuu ruisleivälle ja meetvurstille. Etiopia tuoksuu sypressille ja tomulle, mausteille ja lehmänlannalle, maistuu wotille ja paahdetuille jyville. Etiopiassa sai olla villi ja vapaa, Suomi kahlitsi. Tämä on minun lapsen muistoni.

Totuushan on se, että ihmiset kenen ympäröimänä vartuin Etiopiassa, olivat myös suomalaisia (suurimmaksi osaksi). Erona Suomen suomalaisiin oli se, että he olivat siellä töissä, he puhuivat amharaa, pitivät wotista ja heidän lapsensa olivat kolmannen kulttuurin kasvatteja. Heidän kotikielenään oli suomi-amhara - sekamelska, joten ymmärsimme toisiamme.  Suomessa ei enää ollut sitä verkostoa. Suomessa maissi oli maissi, eikä pok’olo; eikä kukaan ymmärtänyt, jos sanoin että kenkäni ovat tsikaiset. Puhuin oudosti, koska minulla ei ollut murretta - nykyään murteet tarttuvat puheeseeni hetkessä. Tunsin itseni ulkopuoliseksi. Etiopiassa olin faranji - ulkomaalainen. Torilla ihmiset tuijottivat ja tulivat koskemaan hiuksiani ja ihoani - ihan vain kokeillakseen, tuntuiko valkoinen iho samalta, kuin ruskea. Hiuksistani yksi kuuro etiopialainen sanoi, että ne olivat kuin räkä.

Minä Taitu-hotellissa
Addis Abeba, 2012

Sitä tarkoittaa juurettomuus: olet osa kahta kulttuuria, muttet kummankaan oma. Olet jotain siltä väliltä.
Olen kuitenkin alkanut oivaltaa jotain: ehkä emme olekaan juurettomia. Ehkä meillä on vain hieman erilaiset juuret - sellaiset, jotka levittäytyvät pitkin maan pintaa, eivätkä syvälle maahan. Meidät voi repiä juuriltamme ja istuttaa jonnekin muualle – kukoistamme ja kasvamme silti.

Vaikka menneisyyteni on tuonut tielleni monta kuoppaa ja olen pudonnut lukemattomia kertoja, en vaihtaisi sitä mihinkään. Ilman kokemaani en olisi minä. Ja minusta on ihan kiva olla minä – nyt kun alan vihdoin tajuta, kuka olen.

Lapsuuden muistot ovat ihania ja kamalia. Ne ovat osa meitä ja tekevät meistä omat itsemme - pidimme siitä tai emme.

Lopuksi toisen matkalaukkulapsen muisto. Yhdyn jokaiseen sanaan.

          

ETIOPIA

Sinä olet pala minussa,

Kokonaan et koskaan irrota.

Muistan sinut hädin tuskin nyt,

kuitenkin on jotain säilynyt.

Vaikka sinun kurjuutesi on

vakiaihe uutisotsikon

Muistan sinut toisenlaisena

Erilailla onnellisena

Vuoristoosi tuuli puhaltaa

Virvoittaen vedenkantajaa

Akaasia suojan tarjoaa

Aurinko kun hohtaa kuumuuttaan

Etiopia

Sinun kasvojesi uurteet syvenee

Sinun askeleesi vaivoin etenee

Käsissäsi toivo hupenee

Tulevaisuus pakenee

Etiopia

Koko valtakunta huutaa Jumalaa:

”Etkö lopultakaan oikeutta jaa

Emme kauaa enää jaksa odottaa”

Etiopia

Maailmojen huoli sinusta

Ei kai ole kovin aitoa

Samat kädet rauhaa ojentaa

Sekä myyvät aseet tappamaan

Näkisimpä sinut vielä nyt

Olet minuun muistot piirtänyt

Tuntisinko vielä Hosainan?

Entä tukkisillan Bateenan?

Omojoen kauneus myksitää

Sitä ei voi kuvat välittää

Öinen tähtitaivas värittää

Kullanhohtoon yön pimeän

Etiopia

Sinun kasvojesi uurteet syvenee

Sinun askeleesi vaivoin etenee

Käsissäsi toivo hupenee

Tulevaisuus pakenee

Etiopia

Koko valtakunta huutaa Jumalaa:

”Etkö lopultakaan oikeutta jaa

Emme kauaa enää jaksa odottaa”

Etiopia

- Markku Perttilä -

(laulu löytyy Jakarandan levyltä "Hey Wena!", 1999)

Vanha kouluni,
Hosaina, Etiopia 2012